Hae mukaan valmennukseen jo tänään!

Sisältö
Palautteet
Kysymykset
Täytä hakemus klikkaamalla tästä
Sinulle kehittymishaluinen HR-tehtävissä aloittanut tai alanvaihtaja,
jonka vastuulla on erilaiset kehittämisprojektit [HRD]

 

Menesty kehittämisprojektissa kuormittumatta -valmennus sisältää 5-vaiheisen menetelmän, jossa projektitehtävät muuttuvat epäloogisesta to do-listasta selkeäksi suunnitelmaksi, jotta projektikokonaisuus on helppo toteuttaa käytännössä kiireenkin keskellä.

 
Täytä hakemus klikkaamalla tästä
Valmiiden askeleiden ansiosta projektitehtävien toteuttaminen työpäivien aikana on vaivattomampaa, eikä aikasi kulu turhaan pohdintoihin, kuten: "mistä lähteä liikkeelle?" tai "mikä on olennaista juuri nyt, jotta teen oikeita asioita edetäkseni?"
 
Kun yhdistämme oikeat askeleet ja toimivat fasilitoinnin sekä markkinointiviestinnän työkalut viestintäsi on selkeämpää, jonka ansiosta osallistat muut mukaan muutokseen ja yhteisten prosessien kehittämiseen.

Hei HR-henkilö! Roikkuuko projektisuunnitelman tekeminen tai junnaako projektin aloitus sinunkin to-do -listallasi?

Ymmärrän miltä sinusta tuntuu - sillä suunnitelman tekeminen on roikkunut aikoinaan minunkin to do-listallani. Se lisäsi painetta tekemiseen ja ahdistusta aikatauluihin. Et ole asian kanssa yksin ja todennäköisesti useat kollegasi kamppailevat saman asian kanssa. Juurisyykin on usein yksinkertainen:

Aikaa tai tukea selkeän suunnitelman tekemiseen ei kertakaikkiaan tunnu löytyvän, jolloin toteutus jää vain haaveilun asteelle.

Saatat olla jo väsähtänyt kehittämistehtävien kuormittavuuteen

Ehkä koet, että sinulla kuluu liikaa aikaa jatkuvaan ad hoc tekemiseen, tulipalojen sammuttamiseen tai turhiin palavereihin.

 

Esimerkiksi asiakkaani Maarit, joka toimi HR-asiantuntijan tehtävissä kuntatoimijalla, veti esihenkilöiden perehdytyksen kehittämisprojektia alussa yksin. Ja vaikka hän teki suunnitelmat yhdessä asiantuntijoiden ja HR-tiimin kanssa niin silti hänestä tuntui, että kehittämisprojektin suuri työmäärä kaatui hänen harteille. Etenkin, kun samalla piti hoitaa muutkin työtehtävät ja osallistua palavereihin.


Kun aloitin yhteistyön Maaritin kanssa, hän sai tukeni ja autoin häntä vetämällä esihenkilöiden työpajat. Lisäksi autoin häntä tuottamaan sisältöä esihenkilöiden perehdytyspolulle yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Näin esihenkilöt ja asiantuntijat saatiin hyvin osallistumaan projektin läpivientiin.


Yhdessä ja hyvän yhteistyön voimin saimme vietyä asioita nopeammin eteenpäin, suoraan käytäntöön ja valmiiksi. Ajankohta tähän projektiin oli heidän työyhteisön näkökulmasta juuri oikea. Ammattiosaamiseni ja kokemukseni avulla näin heti projektin alussa mihin kannattaa keskittyä ja missä järjestyksessä asioita tehdään. Ja nykyisin Maarit toimii HR tehtävissä projektipäällikkönä.

 

asiakkaan palaute projektista
sisäisen viestinnän työvälineitä

 

Olet todennäköisesti ollut aikaisemmin mukana projekteissa – ehkä, jopa vetänytkin niitä - mutta jäänyt täysin yksin toteutuksen kanssa.

Kenties sinulla ei tunnu koskaan olevan riittävästi aikaa kehittämistehtäville saati sen projektin onnistuneeseen hoitamiseen.

Ehkä vastuullasi on useampia projekteja, joissa koet paineita, koska sinulla ei ole vielä kattavaa kokemusta projektijohtamisesta.

 

Tiedät, että

  • vain toiminta tuo tuloksia,
  • kehittämisen avulla saat muutosta myös prosessien toimivuuteen ja työssä viihtymiseen
  • mutta törmäät usein siihen, että oikeaa aikaa kehittämiseen ei vain tunnu löytyvän!

 

Kuulostaako tutulta?

perehdytys ja viestintävalmentaja

Haluat kehittää prosesseja ja toimintaa muttet vielä tiedä kuinka se onnistuu muiden töiden ohessa.

 

Ymmärrän sinua täysin. Ja jotta voit heittää lopullisesti hyvästit kuormittaville projektitehtäville, autan sinua näiden viiden [5] vaiheen avulla:

 

[1] Luomme tilaa projektitehtävien suunnittelulle ja aikataulutukselle 
● teemme yhdessä tilannekartoituksen
● selvitämme tehtävien kuormittavuustekijät
● priorisoimme ja deletoimme tehtäviä, jotka seisovat työsi hallinnan tai tuottavuutesi esteenä

 

[2] Varmistamme kehitettävän kokonaisuuden osa-alueet 
● jolloin projektin sisältö on helpompi rajata ja
● sille määritellään selkeät tavoitteet, jotka tukevat strategista toimintaa

 

[3] Teemme projektisuunnitelman ja sen aikataulun 
● suunnitelma tuo selkeyden ja aikataulun avulla ennakoit omia töitäsi
● kun hallitset tehokkaammin aikaasi minimoit riskejä
● eikä aika mene ad hoc tehtävien tai tulipalojen sammuttamiseen

 

[4] Opetan sinua viestimään oikea-aikaisesti
● jotta tiedät, mitä on hyvä viestiä projektin eri vaiheissa
● teet viestintä- ja sisältösuunnitelman avulla kehittämisestä näkyvää ja
● voit aidosti edistää haluttua muutosta

 

[5] Autan sinua viemään projektin käytäntöön
● tiedät miten viet projektitehtävät käytäntöön
● saat minulta henkilökohtaista tukea
● fasilitoinnin ja markkinointiviestinnän keinoja hyödyntämällä osallistat muut mukaan muutokseen ja onnistutte yhdessä!

Yhdessä vaihdamme ylipursuavat to-do -listat onnistuneisiin projekteihin!

 

Minusta jokaisella HR-tehtävissä aloittelevalla tai alanvaihtajalla on oikeus saada:

  • tukea,
  • apua,
  • konkreettisia työkaluja projektinhallintaan,
  • selkeään viestintään,
  • projektitehtävissä toimimiseen
  • ja siinä onnistumiseen.

Ja juuri siksi loin sinulle *Menesty kehittämisprojektissa* -valmennuksen!

Tämän valmennuksen jälkeen sinun ei enää tarvitse tuntea kuormitusta tekemättömistä projektitöistä, sillä olet saanut askeleet, joilla voit tehdä kehittämistyötä vaivattomasti normaalien työtehtävien ohessa.

esittelyssä teksti mustalla kaunokirjoituksella

Menesty kehittämisprojektissa kuormittumatta -valmennus

valmentava perehdyttäjä kurssin kuva

 

Tässä on valmennuksessa:

 1) saat projektin suunnitteluun yksinkertaiset menetelmät ja selkeät etenemisaskeleet, joiden avulla viet kehitettävät asiat oikeassa järjestyksessä suoraan käytäntöön!

2) et kärsi informaatioähkystä, sillä emme keskity teoriaan, vaan siihen, miten viet asiat käytäntöön helposti ja tehokkaasti sekä työhyvinvointiasi tukien!

3) verkkovalmennuksen materiaalit ohjaavat etenemistä loogisesti, jolloin teet oikeita asioita oikeassa järjestyksessä, etkä kuormita itseäsi ylisuurilla to-do -listoilla.

4) saat henkilökohtaisen tukeni koko valmennuksen ajaksi viikoittaisten livevalmennusten [Teams] aikana sekä viestituen muodossa.

5) työstät omaa projektia itsenäisesti saaden myös ryhmän tuen valmennuksen aikana.

Kun haluat onnistua vastuullisesti kehittämisprojekteissa ja tarvitset eteenpäin vievää buusteria, tämän valmennuksen avulla luot selkeän kokonaisuuden projektityölle ja viet sen onnistuneesti maaliin!

 

Katso Video

Bonukset, jotka sisältyvät valmennukseen:

BONUS 1: Kolmen [3 kk] kuukauden henkilökohtainen viestituki 2 kk hinnalla

 

Saat kahden kuukauden valmennuksen ja henkilökohtaisen tuen lisäksi bonuksena yhden kokonaisen lisäkuukauden henkilökohtaista viestitukea, jotta varmistamme, että saat vietyä suunnitellut asiat käytäntöön.

 

 

BONUS #1

Kolmen kuukauden viestituki ilman lisäveloitusta

BONUS 2: Otat kehittämisessä käyttöön koko potentiaalisi

 

Tuot vaikuttavasti esiin vahvuuksiasi bonusmoduulin tehtävien avulla, jossa visualisoit oman vahvuuskartan sekä osaaja- ja oppimisprofiilin. Itsetuntemuksesi kasvaessa sinun on helpompaa tuoda esiin osaamistasi, tehdä siitä näkyvää ja saada aitoa arvostusta sekä edetä urallasi.

 

 

 BONUS #2

Vahvuudet näkyviin bonusmoduuli 

BONUS 3: SOP-mallin hyödyntäminen ohjeiden tekemisessä

 

Bonuksena saat selkeän ohjevideon, jossa opit käyttämään SOP-mallia [Standard Operating Procedure] esim. perehdytysmateriaalien tuottamisessa.

SOP-mallit ovat organisaatiossa käytettäviä ohjeistuksia prosesseista ja toiminnoista. Mallin avulla tehdään yhtenäiset, vaiheittaiset ​​ja laadukkaat ohjeet, jotka auttavat työntekijöitä suorittamaan eri tehtäviä.

Näytän sinulle konkreettisesti, miten hyödynnät mallia tehokkaasti, jotta teet sen avulla oppimista tukevat ohjeet nopeasti ja helposti.

 

 

 

BONUS #3

SOP-mallin [Standard Operating Procedure] hyödyntäminen bonusvideo

Otan valmennukseen mukaan rajoitetun määrän henkilöitä

 

Haluan varmistaa, että valmennus sopii sinulle juuri tähän hetkeen, joten valmennukseen haetaan hakulomakkeen kautta. Hakemuksen täyttäminen ei vielä sido eikä velvoita sinua mihinkään. Hakulomakkeen täyttäminen vie n. 1-2 min.

Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä ja olen sinuun yhteydessä noin kolmen [3] arkipäivän kuluessa hakemuksen saapumisesta.

Mikäli olet sopiva henkilö valmennukseen, sovimme puhelun, jonka aikana käymme tarkemmin läpi lähtötilanteesi ja etenemisaskeleesi.

Ja kun olet tehnyt päätöksen lähteä mukaan valmennukseen, lähetän sinulle sähköpostilla sopimuksen hyväksyttäväksesi ja voit maksaa valmennuksen joko yhdessä [1] tai kahdessa [2] erässä. Muista, että mitä nopeammin aloitat, sitä nopeammin saat tuloksia.

Kun maksat valmennuksen itse voit lisätä maksutositteen verovähennyksenä tulonhankkimismenoksi.

Voit myös ehdottaa työnantajalle, että osallistuu valmennuksen maksamiseen osittain tai kokonaan.

Täytä hakemus klikkaamalla tästä

Valmennus on saatavilla alla olevilla hinnoilla sunnuntaihin 31.12.2023 klo 16.00 saakka.

 

Menesty kehittämisprojektissa kuormittumatta -valmennus

 

MAKSU YHDESSÄ ERÄSSÄ 

1850 € / henkilö

 

Hinta sis. ALV 24 %, jonka erittelyn näet laskulla.

(Valmennuksen norm. hinta 3700€ / henkilö)

 

Menesty kehittämisprojektissa kuormittumatta -valmennus 

 

MAKSU KAHDESSA ERÄSSÄ 

2 x 925 € / henkilö

 

Hinta sis. ALV 24 %, jonka erittelyn näet laskulla.

(Valmennuksen norm. hinta 3700€ / henkilö)

Menesty kehittämisprojektissa kuormittumatta -

Mistä valmennuksessa on kyse:

TULOSSA VIDEO!

Alla olevalla videolla käyn tarkemmin läpi valmennuksen hyötyjä sekä miten valmennus auttaa sinua.

kultainen teksti: katso video!
Video Poster Image
Täytä hakemus klikkaamalla tästä

Asiakkaani sanoin:

Jaanan kanssa työskentely oli erittäin tehokasta ja hyödyllistä!

Meille tuli nopeasti tarve saada sparrausta perehdytykseen, sillä tiimi alkoi kasvaa nopeasti. Jaanan ammattitaito, sitoutuminen ja sparrausten hyödyllisyys yllättivät positiivisesti. Minusta tuntui koko ajan, että olen tärkeä hänelle ja hän räätälöi sparrausten sisällöt sopimaan juuri minulle ja meidän yritykselle. Tämä on erittäin tärkeää, sillä jokainen henkilö tai yritys on uniikki ja ainutlaatuinen kokonaisuus.


Kiitos Jaana avustasi ja lämmin suositus kaikille, jotka miettivät ensimmäisen työntekijän tai tiimiläisen palkkaamista sekä niille, jotka haluavat tehdä hyvän ensivaikutelman uusille tiimiläisille ja työntekijöille laadukkaan perehdytyksen avulla.

 

Tiia Konttinen, Suomen Sisältömedia Oy

vastuullisen perehdytyksen koulutuksen opiskelija työpisteellä

Valmennuksen hyödyt sinulle pähkinänkuoressa:

Varmistetaan yhdessä projektin onnistuminen

Valmennuksen jälkeen sinun ei enää tarvitse pelätä, että vetämäsi projekti floppaa tai, että muut eivät osallistu toteutukseen. Sinun ei myöskään tarvitse pelätä muutosvastarintaa, sillä valmennuksessa opit oikea-aikaista viestintää, sisällöntuottamista sekä fasilioinnin työkaluja, joiden avulla innostat ja inspiroit muut mukaan ja osallistumaan projektiin sekä muutokseen.

Henkilökohtainen tuki koko valmennuksen ajan

Valmennus kestää kaikkiaan kaksi [2] kuukautta, jonka aikana kuljen henkilökohtaisesti rinnallasi. Et jää missään kohtaa yksin ja voit kysyä minulta neuvoja viikkotapaamisten [Teams] aikana tai henkilökohtaisesti viestillä. Vaikka verkkovalmennus-materiaaleissa etenet omaan tahtiin, haluan varmistaa, että saavutat hyviä tuloksia ja siksi annan henkilökohtaista apua koko valmennuksen ajan.

Käyttöoikeus kaikkiin materiaaleihin

Valmennuksella ei ole päättymispäivää, joten voit palata materiaalien pariin yhä uudelleen ja uudelleen aina, kun uusi projekti sujahtaa työpöydällesi. Mitä useammin käyt materiaalia läpi, sitä itsevarmempi olet projektinjohtajana ja sitä enemmän onnistut, innostat ja vaikutat positiivisesti omassa työyhteisössäsi.

Näin tiedät varmuudella onko valmennus juuri sinulle:

Valmennus ON sinulle, jos:

 

  • Olet valmis kehittymään ja haluat vahvistaa omaa osaamistasi projektinhallinnassa ja viestinnässä.

  • Kehittämistehtävät kiinnostavat sinua ja uskot aidosti, että voit edistää muutosta.

  • Haluat auttaa muita onnistumaan työssään, ja sinusta on innostavaa tukea ja mahdollistaa heidän oppimistaan.

  • Tiedostat, että vain toiminta tuo tulosta ja pitkäjänteinen tekeminen tuottavuutta.

  • Haluat tueksesi selkeän etenemispolun, jonka avulla viet asiat askel askeleelta käytäntöön.

Valmennus EI ole sinulle, jos:

 

  • Etsit nopeita pikaratkaisuja (joita kehittämisessä ei todellisuudessa ole olemassakaan).

  • Et ole valmis ottamaan vastaan apua, oppimaan uutta tai kokeilemaan uusia asioita.

  • Ajattelet, että sinä et ole vastuussa oman osaamisesi kehittämisestä.

  • Toivot, että joku muu hoitaisi kehittämistehtävät puolestasi.

  • Odotat parempia tuloksia ilman kehittämisen eteen tehtävää työtä tai konkreettisia muutoksia omassa ajattelussa ja toiminnassa.
Täytä hakemus klikkaamalla tästä

Oletko valmis vaihtamaan kuormittavan kaaoksen ja sekavat to-do -listat suunnitelmallisuuteen - vain 8 viikossa?

Toimi siis näin:

sormi painikkeella ikoni
Askel 1

Klikkaa alla olevaa: Täytä hakemus tästä -painiketta ja lähetä hakemus

vahvistusviesti ikoni
Askel 2

Saat vahvistuksen hakemuksen vastaanotosta sähköpostiin

play ikoni
Askel 3

Vastaan sinulle ja katsotaan yhdessä  seuraavat etenemisaskeleet

Täytä hakemus klikkaamalla tästä

Tutustu valmentajaasi!

TULOSSA VIDEO!

Alla olevalla videolla kerron hieman enemmän itsestäni, arvoistani sekä miten toimin tukenasi koko valmennuksen ajan.

katso video teksti kultaisilla kaunokirjaimilla
Video Poster Image

Hei, olen Jaana Johanna

perehdytys- ja muutosvalmentaja,
HR- ja työhyvinvointiasiantuntija sekä
Parempi työkulttuuri (Paku) ® -konseptin kehittäjä.


Minusta jokaisella HR-tehtävissä aloittelijalla tai alanvaihtajalla on oikeus saada tukea, apua ja konkreettisia työkaluja projektinhallintaan, selkeään viestintään, itsensä johtamiseen, projektitehtävissä toimimiseen ja siinä onnistumiseen. Ja juuri siksi loin sinulle *Menesty kehittämisprojektissa kuormittumatta* -valmennuksen!


Haluan, että sinä voit toimia kehittämisprojekteissa ja -tehtävissä mahdollisimman helposti. Siksi annan sinulle tässä valmennuksessa kaikki tarvittavat askeleet, jotta lähdet tekemään kehittämistyötä oikeista lähtökohdista.


Millaisilla keinoilla haluttuja muutoksia kannattaa kehittää? Miksi projekti onnistuu - ja miksi ei? Omassa työssäni olen pureutunut syvälle näihin keinoihin - ja niihin syihin, jotka onnistuneissa projekteissa toistuvat!


Olen henkilökohtaisesti kokenut kehittämistyön kuormittavuuden niin tietotyötä tehdessäni kuin lukuisissa asiakasprojekteissanikin. Siksi tunnen tarkasti kehittämisprojektien ja -prosessien sudenkuopat sekä parhaat menetelmät niiden kiertämiseen - enkä malta odottaa, että voin valmennukseni avulla jakaa ne sinun kanssasi.

 

Kehitän valmennuksen sisältöä säännöllisesti ja yhdessä osallistujien kanssa. Jos siis nyt tunsit liikahduksen rinnassasi ja haluat olla mukana kehittämässä taitojasi projektinhallinnassa ja viestinnässä, tämä on merkki sinulle.


Lähde mukaan yhteiselle matkalle - minä lupaan jakaa kaikki parhaat käytännön vinkkini ja kokemukseni sinun kanssasi!

Jaana Kokko

Työpajasta saadut palautteet esihenkilöiden perehdytysprosessin kehittämiseen liittyen:

vastuullinen perehdyttäjä kurssin positiivinen palaute
perehdytysvalmennuksen palaute asiakkaalta
hr valmennuksen palaute
perehdyttäjätyötä tekevän kurssilaisen asiakaspalaute
perehdytyskurssin asiakkaan palaute
perehdytyskurssilaisen palaute asiakkaalta

Otan valmennukseen mukaan rajoitetun määrän henkilöitä

 

Haluan varmistaa, että valmennus sopii sinulle juuri tähän hetkeen, joten valmennukseen haetaan hakulomakkeen kautta. Hakemuksen täyttäminen ei vielä sido eikä velvoita sinua mihinkään. Hakulomakkeen täyttäminen vie n. 1-2 min.

Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä ja olen sinuun yhteydessä noin kolmen [3] arkipäivän kuluessa hakemuksen saapumisesta.

Mikäli olet sopiva henkilö valmennukseen, sovimme puhelun, jonka aikana käymme tarkemmin läpi lähtötilanteesi ja etenemisaskeleesi.

Ja kun olet tehnyt päätöksen lähteä mukaan valmennukseen, lähetän sinulle sähköpostilla sopimuksen hyväksyttäväksesi ja voit maksaa valmennuksen joko yhdessä [1] tai kahdessa [2] erässä. Muista, että mitä nopeammin aloitat, sitä nopeammin saat tuloksia.

Kun maksat valmennuksen itse voit lisätä maksutositteen verovähennyksenä tulonhankkimismenoksi.

Voit myös ehdottaa työnantajalle, että osallistuu valmennuksen maksamiseen osittain tai kokonaan.

Täytä hakemus klikkaamalla tästä

Valmennus on saatavilla alla olevilla hinnoilla sunnuntaihin 31.12.2023 klo 16.00 saakka.

 

Menesty kehittämisprojektissa kuormittumatta -valmennus

 

MAKSU YHDESSÄ ERÄSSÄ 

1850 € / henkilö

 

Hinta sis. ALV 24 %, jonka erittelyn näet laskulla.

(Valmennuksen norm. hinta 3700€ / henkilö)

 

Menesty kehittämisprojektissa kuormittumatta -valmennus 

 

MAKSU KAHDESSA ERÄSSÄ 

2 x 925 € / henkilö

 

Hinta sis. ALV 24 %, jonka erittelyn näet laskulla.

(Valmennuksen norm. hinta 3700€ / henkilö)

vastuullinen perehdyttäjä kurssin takuuikoni

Eikä riskiä! Sinulla on 100 % tulostakuu.

 

Jos olet epävarma onko valmennuksesta sinulle aidosti hyötyä.

- Haluan antaa sinulle 100 % tulostakuun!

Valmennuksen 100 % tulostakuu tarkoittaa, että jos opiskelet ja teet valmennuksen sisältämät tehtävät sekä osallistut livevalmennuksiin, mutta et saa tuloksia [eli projektiasi etenemään] - teen kanssasi yhteistyötä henkilökohtaisesti niin pitkään, että saat tuloksia.

Tulostakuuta koskevissa asiassa olethan yhteydessä minuun: [email protected].

Vastauksia valmennukseen liittyviin kysymyksiin

Täytä hakemus klikkaamalla tästä
nähdään kurssilla -teksti kultaisella kaunokirjoituksella